06072011 keskiviikko; HC fillarointia ja salia

Kyllä lomalla on mukavaa, kun saa ja voi herätä aamulla rauhassa. Aamupalaksi maistui hedelmäsalaatti, muutama kuppi kahvia ja pari ruisleipää, jottahan jaksoin sitten lähtä urheilee. Kaveri kävi kylässä aamupäivällä, hiottiin perjantain polttarikuvioita kasaan ja nyt alkaa oleen pasmat aika lailla selvät. Mäkin sain jopa ensimmäisen kukkarintaneulan valmiiksi esitelläkseni sen M:lle. Sain hyväksynnän, no en mä muuta epäillytkään.

Tyttö on niin pistoksissa, kun tuntuu, että vuorokaudessa on liikaa tunteja, kun ei ole koulua ja kaverit on hukassa ja ei oo mitään tekkaa ja äiti keksi mulle jotain tekkaa ja äiti äiti äiti äiti äiti äiti. Joo, niin mitä… ei varmaan nouse savu korvista kuin sata kertaa päivässä, mutta luojan kiitos, tyttö on jo niin iso, että mä voin ottaa pieniä irtiottoja ja hän pärjää kyllä vallan mainiosti hetken itekseenkin. Onneksi olen tehtaillut jälkikasvuni suht ajoissa, enkä ole nyt mikään ikäloppu kehäraakki kun tyttö alkaa olemaan jokseenkin ”itsenäinen” eli pärjäilee kun on kännykät ja pelit ja vehkeet. Onneksi tein sen päätöksen, että lapset tehdään ennen kolmeekymmentä ikävuotta tai sitten unohdetaan kokonaan :D :D :D Nyt voin nauttia elämästä tälleen mukavasti isohkon lapsen kera. No mut asiaan siis.

Lähdin tuossa puoli kahden pintaan fillaroimaan. Käytiin likan kanssa ostaa jädet kaupasta, syötiin ne ja hän meni pihalle leikkimään. Mä suuntasin kohti Espoota jälleen, Lähderannan suuntaan Rajatorpan tietä. Menen sitä samaa lenkkiä minkä J.Oho on mulle opastanut. Ihan kiva fillarilenkki. Jo eilen huomasin matkan varrella jonkin sortin tapaturmapaikan jossa oli kynttilöitä ja nuorisoa tien varressa enemmän kuin laki sallii. No johan osasin päätellä eilen oikein mistä kyse. Arvasin oikein, nuori kuski, kortti ollut vasta juhannuksesta, kaahannut 50km/h alueella 120km/h:ssa, auto lähtenyt lapasista, pöpelikköön ja henki veks kuskilta ja pelkääjän paikan tytöltä. Takapenkin tyttö on sairaalassa, pahoja lonkka ja säärivammoja, jotka vaativat leikkausta. Surullista sinänsä, että joku on kuollut, nuorena! Mutta kyllä vähän nostattaa myös kiukkua pintaan, että ihmiset osaakin olla urpoja. Onneksi tuossa rytäkässä ei kuollut syyttömiä sivullisia, muuta kuin tämä pelkääjän paikan tyttö. Hitto että pistäs vihaksi, jos siinä ois lähtenyt henki vielä joltain muultakin. No asiaahan tutkitaan kuoleman tuottamuksena ja törkeänä liikenteen vaarantamisena. Harmi sinänsä, että todennäköisin syyllinen on kuollut, eikä häntä voida laittaa edesvastuuseen moisesta pöllöilystä. No joo, mutta matka jatkui siitä sitten taas Auroran puistoon, jossa pistin hetkeksi nurtsille pitkäkseni. Vähän tyyppasin niitä polkuja siellä fillarillani. Hitto mä olen niin rakastunut tohon mun pyörään :) Se on mahtipeli.

Hetken möllittyäni nurtsilla ja soitettuani tytölle varmistuakseni että kaikki on hyvin kotona, jatkoin matkaa. Mehin Kehää pitkin Petikkoon asti ja salille ;) En vaan voinut välttää kiusausta, en millään. Salilla tein:
-penkkipunnerrusta 30kg 3×10 (kyllä tuntui että alko hartianseutu räjähtää)
-PeckDeck 30kg 3×10 (ei vaan irronnut enempää, oikeesti oli aika mahti polte)
-ojentajat 11kg käsipainolla 3×15
-takareisi pakara taljassa 40kgx15 45kgx15 45kgx10 (ja tietty kummatkin jalat erikseen) kyllähän muuten hiki lensi ja sykkeet pomppi korviin
-vatsarutistukset Human Sportissa 24kg x30 (ihan lälly) joten seuraavaksi 28kg x15
-haukkarikäännöt Human Sportissa 8kg 20×2 ja 10kg x10

Jäiköhän jotain puuttumaan, no ei kait mitään oleellista. Sitten juomaan Gaenomaxia infon tuntumaan ja lukemaan iltapäivälehteä Myllylän traagisesta kohtalosta. Voi sentään… niin ne päihteet vie miehen kuin miehen tai naisen. Ei oo mun juttu, enkä aijo sotkeutua. Surullista, niin surullista. Hyvistä ihmisistä tulee säälittäviä, niin säälittäviä ihmisen raatoja. Fyysinen ja henkinen kunto romahtaa totaalisesti ja sitten voikin alkaa kasvattelemaan horsmaa. Näitä on nähnyt ihan lähipiirissäkin ja näkee tänä päivänäkin miten muutamakin ihminen laskee persemäkeä ja lujaa kohti surullista loppua, ennemmin tai myöhemmin. Ei noita raukkoja voi auttaa, jos he eivät itse tajua omaa tilannetaan ja halua muutosta elämäänsä, joten antaa olla… ei voi mitään, sääli.

No sitten fillarin selkään jälleen :) Tein vielä kunnon repäsyn Myrtsin kautta kotiin. Mun on niiiiiiin pakko hankkia tohon tsygään nopeus ja matkamittari. Ois siistii tietää paljon noita kilsoja kertyy ja mitkä on vauhdit. Tolla pääsee niin lujaa ja on välillä siistii irrotella ihan autotiellä, päästellä niin paljon kuin irtoo! Vitsi mikä fiilis. Jos joku ei ole vielä hankkinut kunnon fillaria itelleen, niin lämpimästi suosittelen. Oli niin mahti hiki päällä kun kotipihaan pääsin, että morjens. Okei, mä revittelin tänään taas ihan HC tyyliin, olin himassa 17.15 ja lähdin 13.30, et joo, jossain vaiheessa mietin miten maitohapot rikkoo mun lihaksia ja onko tässä järkee, mut oikeesti, oli vaan niin helvetin hyvä fiilis, etten voinut olla jatkamattakaan. Me like.

Viime yönä sainkin kärvistellä pienessä lihassäryssä sängyssä, mutta ei se haittaa kun tiedän mistä se on tullut. Katsotaan kuinka levottomat jalat on ensi yönä. Yritän muistaa syödä ja tankata järkeviä lisäaineita itseeni, yritän kovasti :)

Nyt töllö päälle ja nauttimaan tästä euforisesta jälkifiiliksestä. Tyttö lähti puistoon leikkimään ja lupasi tuoda tullessaan maitoa :) Mun iso rakas emäntä <3 Ihana kesä, ihana loma!