10092012 maanantai; selkä-takaolat ja vatsat

Terkut messuiltakin! Ajattelin kyllä tehdä aiheesta ihan oman postauksen, sillä kuviakin tuli otettua tasan kolmesataa :o Vähän kyllä edelleenkin harmittaa, etten ollut paikalla lauantaina kun Salla kävi voittamassa kehonrakennuksen SM kultaa. Voi hitsi, hyvähän se on jälkikäteen harmitella. No sinällään tuo voitto ei varmasti ollut yllätys kenellekään, uskoisin.

 Ja Body Fitnessin SM kultaa meni hienosti Johannalle yli 168 senttisten sarjassa. Hyvä Johanna! Mielenkiinnolla tietysti kyttäilin ihan kaikki sarjat, mutta tietysti, kun itsekin olen tällainen ”ylimittainen” niin kiinnostaa miltä likat näyttää +168cm sarjassa.

 Kaikenkaikkiaan sunnuntai oli hieno pläjäys, katseltavaa ja ihmeteltävää riitti oikein kivasti :) Aika kului nopeasti.

Niin tosiaan, olihan meillä pientä jännitystä myös matkassa mukana, sillä nukuimme pommiin :o Juh, meitsi oli laittanut kyllä hienosti herätyskellon soimaan puoli seittemältä, mutta olin myös tyylikkäästi laittanut sen viikon päähän lauantaille enkä suinkaan viime sunnuntaille :/ Onneksi mut herätettiin klo 8.00 ja sit tulikin kiire. Mutta perillä olimme tasan puoli kymmenen, hyvä me!

Kuningasidea ottaa kuva päivän ohjelmasta suoraan seinäjulisteesta :) Mä kun en muistanut viittä minuuttia pidempään millä aikataululla tapahtui mitäkin, hyvä minä!
Messuilta bongasin tämän pönikän hintaan 25€, ei mielestäni ollenkaan paha hinta ;)
Messuilta tarttui myös matkaan kauan haaveilemani nahkaiset vetoremmit hintaan 20€, me like!

Tänään meinas mennä duunissa ylitöiksi, mutta sain suostuteltua duunikaverin jäämään mun puolesta, sillä mun oli tarkoitus ehtiä salille ja sitten viemään likka kuviskerhoon ja en ois ehtinyt tehdä hommia tuossa järkässä jos oisin joutunut jäämään överiin. Onneksi ei tarttenut jäädä ja pääsin suoraan duunista salille.

Treenikassissa kuumotti uudet vetoremmit <3 Mun on ollut jo pitkään tarkoitus hankkia nahksaiset remmit noiden vanhojen nylonisten (oleten et ne on nylonia :o) remmien tilalle. Ne on ihan jees remmit, mut ehkä vähän turhan jämäkät meitsille. Ois pitänyt ostaa aikoinaan vähän kapeammat :o Mut noi nahkaset on ihanat. Pehmeet ja mukautuu hyvin käpäliin. Okei, nahkasista ollaan vähän kahta mieltä, jotkut tykkää et ne on paskat kun ne venyy, mut mä en näe sitä ongelmaa vielä näissä painoissa millä mä duunaan jotain ylätaljaa, kulmasoutua jne. Maastavedossa voin sit käyttää niitä nylon remmejä jos siltä tuntuu ;) Nyt noi istui kyllä niin hyvin, että olin ihan lovena heti ensi kokeilulla :)

Tänään treenasin:

-verkka soutulaitteella
-takaolat alataljasta
-kapee alatalja
-kapee ylätalja
-kulmasoutu
-T-kulmasoutu
-levee ylätalja

-vatsat pallon päältä
-vinottaiset vatsat
-vatsarutistukset laitteessa

-jalkavenyt

Saunaan, suihkuun ja siitä sitten likkaa viemään kuviskerhoon. Että tämmönen ilta. Hyvin kulki salilla, ei voi valittaa. Uskon että hieronnasta on tosiaankin ollut hyötyä. Odotan huomista olkatreeniä, sit tsiigataan miten vasuri toimii ;)