11072010 sunnuntai; juoksulenkki

Ah mikä ihana aamu. Huoh. Sain ihan rauhassa herätä, venytellen huolellisesti ennen sängystä ylös vääntäytymistä :) Vieressäni oli vain whipukka neiti :) Hänkin alkoi venyttelemään kun minäkin tein niin, liikuttava :)

Olin jo eilen päättänyt, että tänään on juoksulenkin vuoro, joten siinä pysyttiin. Keitin kahvit, vedin lenkkireleet niskaan, sekoitin juotavat, pissatin koirat ja menoksi. Ensin ajattelin, että tästä tulee vielä _piiiiiitkä_ ja _vaikea_ lenkki kun jo koiria ulkoiluttaessa tuli kunnon hiki pintaan. Vaikka kello ei ollut vielä kymmentäkään aamulla, niin ulkona oli jo lämmin :O Jouduin kuitenkin yllättymään. Juoksu irtosi todella hyvin. Lämpö / kuumuus ei haitannut menoa ollenkaan. Onneksi pienet tuulenvireet piristivät hetkittäin. Oli todella hyvä fiilis juosta. Loistavaa. Vetelin kotona aurinkovoiteet varmuuden varuiksi pintaan. Päähäni pistin jälleen mun rakkaimmat Puman prillit :) En tiedä olenko nyt niin seksikäs näky :D tuolla liikenteessä, mutta mukavuus ennen kaikkea. Ne on aivan parhaimmat aurinkolasit. Kyllä huomaa eron halpislasien ja _oikeiden_ aurinkolasien kanssa. Noi päässä ei tartte siristellä, ne pysyy päässä, ne on tukevat ja ne ei huurru. Mulla on sellaisiakin aurinkoprillejä, että juostessa ne alkaa huurtumaan :O tosi kiva.

Näillä säillä juoksen myös niin vähissä vaatteissa kuin kehtaan :D mutta oikeesti, ihan oman mukavuuden kannalta en laita päälleni yhtään enempää kuin on pakko. Nytkin mulla oli polveen asti ylettyvät trikoot (nekin olisi voinut olla lyhkäsemmät) ja vain toppi. Kun juoksee pitkää matkaa / aikaa tuolla kuumuudessa, niin siinä jo yksi paitakin on liikaa… tai se kuumentaa kummasti.

Tästä taitaa tulla perinteinen sunnuntai lenkki. Pikku lampemme maastossa :) Oli tarkoitus tempasta taas lampi viisi kertaa ympäri, mutta tulikin juostua sitten kuusi kertaa se ympäri. Olin jo päättänyt, että viides kierros lähtee intervalli tyyppisesti, eli kiristän vauhtia ihan kunnolla, vedän vähän maitohapoille ja niin teinkin. Hittolainen mikä fiilis siitä tulee, siis oikeesti, se tunne mikä siitä syntyy kun laittaa itseään koetukselle, se on mieletön!!!! No sen viidennen kiekan jälkeen olo oli loistava joten vedin vielä jäähdyttelyksi kerran ympäri. Saapahan maitohapot liikkeelle kunnolla… Sieltä sitten juosten omalle pururadalle ja venyttelemään. Loisto lenkki, loisto olo! Muo ei haittaa tuo kuumuus, kun on kunto jokseenkin edes kohillaan, niin jaksaa vähän vaikeimmissakin olosuhteissa ;)

Nyt aamupalaksi proteiineja:
– Ehrman rahkaa
– rasvaton mansikkajogurtti
– vajaa ruokalusikallinen hunajaa
– mansikoita
– Hera80 suklaa maku jauhe
-> sekaisin ja juomaan!
– KAHVIA!!!!

PÄIVÄN LENKKI:
– 1 h 10 min. intervallityyppisesti

Minä kiitän ja kumarran. Jatkan ihanaa sunnuntai päivän viettoa. Odottelen että pikkuemäntä tulee kotiin.