21102010 torstai; salia ja taas juoksua

Ohhoijaa. Ohan ollut taas lennokas päivä. Huh. Varmasti uni tulee. Heh. Tyttö nukkuu mun vieressä, niin tänä aamuna sain kuulla sellaista valitusta, että minä mukamas kuorsasin niin, että tytöllä tuli pää kipeäksi :DDDDD vähänkö nauratti. No okei, kyl mä varmaan kuorsaankin, pakko se on uskoa, koska emäntä ei ole ainut joka niin on sanonut :o

Töissä oli ihan jees päivä. Sopivasti tekemistä, mutta ehti hyvin ruokiksenkin pitää. Ei voi siis valittaa. Ja hauskaakin oli. Taas niin levotonta läppää. Voi meidän työharjoittelija poika parkaa, tuossa akkalaumassa vaatii jo vähän kanttia, että kestää :DDD hih.

Töiden jälkeen suoraan sitten taas salille. Noin parisen tuntia siellä taas sai aikaa kulumaan, vaikka yritin olla ns. nopea. No juosta en voi yhtään nopeempaa, tai voin, mutta se aika ei kulu yhtään sen nopeammin, vaikka laittaisin kuinka hippulat vinkuu :D Eli tänään rääkissä oli kädet ja selkä. Noh, nyt täytyy myöntää, että eilinen raivotautirokotus alko tuntumaan tänään, kun oikein pumppasin käsivarsia. Tuli sellainen ikävän tuntuinen särky :o ei kiva. Ajattelin siinä sitten, että onkohan tämä edes nyt kovin järkevää. No tein kuitenkin tällaiset setit:

-viparit sivulle (tänään nostin käsipainot 9 kiloon, uuu jee)
-pystysoutu
-ojentajat taljassa
-kulmasoutu penkissä
-hauiskääntö penkissä (edelleen pidin tiukasti kiinni tuosta 35kilosta, vaikka vähän rokotettu käsi vaikersi, puuuh)
-ojentajat TG:ssä
-penkkipunnerrus
-hauiskääntö taljassa

Sitten juoksemaan taas sen 40 minsaa ja tänään vauhti oli kutakuinkin 10-11 kilsaa tunnissa koko ajan :) Kyllähän siinä hien saa pintaa, mutta ei kyllä hengästy. Huomaa siis että kunto kasvaa tollakin saralla taas, hyvä niin. On ajatuksissa, että ensi kesänä juostaan vähintään puolikas… ellei jopa täysmaratoni, let´s see jaksaako sitä alkaa treenaa niin kovasti tuota juoksua, vaikka kyllä mä luulen, että täydestäkin selviäisin ihan jo tälläkin kunnolla, mut ei sitä viittis lähtee kokeilee, sit haluan olla varma, että hoidan homman kotiin tyylillä :) Eli ei soitellen sotaan!

Kuntosali oli taasen turkasen täynnä, mut ihan hyvin sinne sopi mukaan :) ei haitannut ollenkaan. Pari liikuttavaa sellaista murrosiän kynnyksellä olevaa poikaa tuli kans sinne treenailee. Ne oli aika sulosia, muutaman kilon käsipainojensa kanssa… ja ihmettelivät siellä mitä milläkin laitteella tulee tehdä :) Tuli niitä sitten ohjaamaan sellainen vähän vanhempi kundi :) Yhden tutun rouvan näin pukkarissa, vaihdettiin kuulumisia. Muuten ei tuttuja näkynyt… heh, voin sanoa, että onneksi ;) Oli hyvät treenit ja löylyt irtos mukavasti. Näillä mennään!

Nyt pitää mennä laittaa tyttö nukkumaan. Itse tuijotan vielä tölsää hetken. Ennen sitä tosin käyn lenkittää dogit. Hyvää yötä :)