26092010 sunnuntai; sali + juoksulenkki!

Muista pyhittää lepopäiväsi TREENAAMISELLE !!! Wiiihuu. Tänään on ollut hieno päivä monessakin suhteessa. No okei, jos ei lasketa sitä, että meinasin nukkua aamulla pommiin. Havahduin kymmeneltä ja salilla piti olla kymmentä yli yksitoista, sillä tytön jumppa alkoi siihen aikaan. O-ou, vähänkö tuli haipakka lähtö. Treenikassi kasaan alta aika yksikön. Koirat pihalle, tytölle näkkäriä käteen ja menoksi. Ehdittiin ihan hyvin. Pientä säätöä oli kyl, kun ei tainnut olla nuppi ihan hereillä vielä ja kahvitkin jäi juomatta ennen lähtöä. Ajoin mm. punaisia päin… vahingossa tietysti…noloa!!!!

Salilla sitten ostin heti kahvin, pakko… Ei muuta kuin treenikuteet niskaan ja jumppaamaan. Tänään oli vuorossa, jälleen, kädet ja selkä. Ois ollut oikeesti jalat, mut olen juossut nyt aika paljon, niin jalat ovat saaneet kyl omansa. Sitä paitsi tänään oli semmoinen fiilis, et oli pakko päästä pumppaa käsiä. Ja hyvinhän se kannatti. Tuli enkat kyllä hauiskäännössä penkistä käsin. 25kg 1×20 2×15. Jumaliste kuulkaas, että se viimeinen viidestoista veto meni kyl aika lailla sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla ja perkeleellä. Nimittäin kun sain käännettyä sen vikan, niin kyllä siitä yksi pieni perkele pääsi lopuksi… ihan niinku sponttaanisti, ei sen enempää asiaa ajatellen, se vaan lipsahti. Huh. Kyllä otti vähän hauberin päälle. Kun yritin ottaa huikkaa vesipullosta, niin oli pikkasen hakusessa reitti suuhun, kun käsi tuppas tärisee vähän siinä sitten niin… :DDDD Mä voin niin taas kuvitella miten antiseksikäs mä olin kun tein noita mun sarjoja. Tänään nimittäin oli aikamoinen palo päällä ja hyvin lähti, niin annoin palaa! Tuli tehtyä myös jalkaprässi siihen mukaan, sillä oli nyt pakko vähän antaa kyytiä myös jaloille. Mahti fiilis jälleen. Tyttö kun pääsi jumpasta, niin me vielä crossailtiin yhdessä 10 minuuttia ja venyteltiin yhdessä :) Ihanaa, mun pikku neiti on jo niin iso tyttö, että se osallistuu mun kanssa jumppailuun :)

Salin jälkeen käännyttiin vielä Tarjoustalossa. Mun oli nyt ihan must saada ne hitsin callunat tonne partsille. No tässä ne nyt on. Somisteeksi ostin, kuten kuvasta näkyy, tollaisia vaahteran lehtiä… ne on aika kivat, mun mielestä.

Sitten mukaan tarttui myös pari tuollaista punaista lyhtyä. Ne on tosi nätit tuolla parvekkeella :) Me like.

Kotona tuli sitten syötyä salaattia ja kanaa. Puntarista on vissiin tullut nyt sit mun frendi forever! Tuli nimittäin ihan tuosta noin vaan punnattua se 200g kasviksia lautaselle. Se tulee nyt jo niin selkäytimestä. Kanansiivu oli kyl varmaan enemmän kuin 100g, en ole punnannut sitä. Et en mä nyt ihan täysin friikahtanut ole tuohon punnaamiseen, sitä paitsi, nyt mä aijon todella panostaa tähän lihaskuntoon, eli niiden kasvatukseen… joten ravintoahan tämä kroppa tarttee myös. Okei… mut ruodussa yritän pysyä.

Illalla sitten tuli vielä sellainen olo, et oli pakko tempasta lenkkarit jalkaan. Siis ei sille voi mitään, että veri vetää tonne juoksemaan. Ihana syksyinen sää, syksyinen tuoksu, raikas ilma. Pakko oli päästä. Jälleen lampi 7-8 ympäri. Sekosin laskuissa, mut ainakin 7 kertaa juoksin sen ympäri. Hauskaa, kun muu lenkkiväki vaihtuu siinä… tai kun joku kävelee yhtä kierrosta ympäri, mä tulen jo kolmatta kertaa sitä vastaan. Oikeesti, mä leimaannun varmaan kohta oikeaksi kylähulluksi. Itse asiassa, sain kuningasidean duunaa itelleni jotain siistei juoksupaitoi, kivoilla iskulauseilla :) Lisäisin vielä vähän vettä myllyyn. :DDDD Niin mun tyylistä… tiedetään ;) Mut juh, asioista pitää voida tehdä hauskoja, hei huumori on se mikä tässä elämässä kantaa aina!

Nih, no olikohan mulla mitään muuta sanottavaa enää tästä päivästä. Ei kait, haipakkaa on pitänyt. Sosiaalinen elämänikin on saanut ihan uuden sysäyksen. Mutta siitä sitten enemmän, kun on jotain enemmän kerrottavaa. Ehkä ensi vkon jälkeen on ;) toivottavasti… ja jotain tosi tosi tosi kivaa… hope so! Hitsi, mä oon oikeesti taas ihan eri vaihteella elämässä mukana, jotenkin… no olo on vain mahtava. Sellainen… miten sen nyt kuvailisi, kait se on vaan se tunne siitä, että on vapaa. Nyt on tullut tehtyä taas sellaisiakin asioita mitä ei ole vähään aikaan tehnyt. Tässähän oli aika pitkä jakso, kun tuli oltua aika lailla omissa nurkissa, syystä että… se vain oli sellaista. Nyt olen taas käynyt ulkona :) jei… ja nauttinut siitä. Hauskaa. Tytön kanssa on tullut puuhasteltua enemmän kuin vähään aikaan, se on aina hienoa ja positiivista… eikä mieli ole ollut maassa. Eli jee…

Nyt soffalle, sillä BB alkaa, jiiihaa. Kuulemisiin!