30102012 tiistai: selkä-takaolka-haukka

Viikko kuluu pikku hiljaa kohti puoliväliään. Ei paha :) Kovasti jumpataan päivästä toiseen, tosin huomenna tuleepi vissiin viikon lepopäivä, kun olen luvannut mennä rokottelemaan kaverin kisuleita ;) :) Jee jee. Duunissa oli vähän jännää taas, tuli nimittäin pientä yhteenottoa mun työparin kanssa, eli itse tohtorin. Mutta tosiaan meidän välisestä suhteesta kertoo se, että ollaan hyvin samalla tasolla, kumpikaan ei kumartele toistaan, vaan välit on hyvin kaverilliset. Homma toimii meillä ja voidaan avautuakin kun siltä tuntuu. Ja mähän sen taidon osaan :D Mutta se nyt oli semmosta, ihan tava kädenvääntöä mitä meillä aina silloin tällöin on :D Harjottelijalle kuiskuttelin, että ei kannata olla  millänsäkään meidän kahden kinoista ja iskin silmää perään. Ei meillä se touhu koskaan niin totisinta totta ole :)

Joo, kotimatka sujui ihan hyvin kesärenkailla ja vähäisellä bensatankilla. Ja koska mä olen ehkä maailman laiskin auton tankkaaja, se vaan on jotenkin niiiiiiin ärsyttävän turhaa ajankulua jotenkin, että vältän sitä aina viimeiseen saakka… ja tästä näette, että todella VIIMEISEEN SAAKKA :D

Ei ole nimittäin yksi eikä kaksi kertaa kun meikän bensamittari on näyttänyt täyttä nollaa kilsojen suhteen. Eli on tullut testattua pystyykö mun bilikalla ajaa vielä kun mittari ilmoittaa että menovettä on enää 0 kilometrille :D No nyt nolla ilmestyi ruutuun juuri kun kaarsin tankille :D Mä kyllä tiedän kuinka autolla ajetaan ja osaan mitottaa mielessäni kuinka monta kilsaa on mihinkin :D
Tankilla :) Lisäähän se kummasti jännitystä elämään kun antaa tankin mennä tyhjäksi :D

Semmosta. Salilla oli sitten vuorossa selkä-takaolat ja haukka :)

-verkka matolla kävellen
-takaolat laitteessa (ihan kivat kilot reverse peck deck 50kgx10x3)
-leuanveto (tää on niin helvettiä kyllä mulle, grah! )
-ylätalja leveä
-ylätalja kapea
-haukat taljassa
-tuplahaukat taljassa (innostuin pitkästä aikaa tähän, kyllä olikin muuten mukavaa vaihtelua ;) )

Olikohan se siinä. Vissiin sitten. Ei kait siinä. Kotityötkin on lähes pulkassa, pesukoneet jyllää, kissanhiekkalaatikko on siivottu, lapsia on ruokittu ja omakin kupu on ravittu. Niin, jos sitä nauttis sitten olemisen ihanuudesta ;)