Aikaa on kulunut, huoh!

Siitäpä on aikaa kun viimeksi olen jaksanut suoda ajatustakaan tälle blogilleni. No miksipä sitä jakaisi tänne paljon avautua, kuka muo kuulee :D ? Mutta nyt oli aika palata asiaan. Jotenkin tuli vain sellainen olo. Elämä soljuu entisillä urillaan. Kaikenlaista kiemuraa on ollut parisuhderintamalla… ja muillakin rintamilla. Mikäs siinä, elämä maistuu, välillä hyvälle, joskus suorastaan…helvetin pahalle. No mutta tällä hetkellä on taas suht seesteinen elämänvaihe. Olen palannut ns. lähtöruutuun. Seukkaan jälleen oman ukkoni kanssa. Kaunis ilmaisu, ukkoni… no mieheni. Sitä on käyty maistelemassa sitä vihreämpää ruohoa aidan toisella puolen, mutta eipä se sitten oikeestaan ole ollut sen makoisampaa. Ihan sitä samaa. Mutta on se hienoa huomata, että aina voi palata kotiin :) Tosin en ole niin itsekäs ja tyhjäpäinen ihminen, että kuvittelisin jonkun katselevan hamaan tappiin asti tätä haahuiluani, ehei, kyllä osaan myös arvostaa sitä, että musta tykätään, muo rakastetaan enemmän kuin mitään muuta!!!! Hitto, se on vaan niin hieno asia. Välillä pitää vain potkia itseään hanurille, että näkee sen! Kun nyt taas tuo uppiniskainen ”mörökölli” oli pääsiäisen kynnyksellä laittanut kotia koreaksi, vienyt koirat, tehnyt kotitöitä ja käynyt ostamassa ruusuja mulle ojentaakseen ne kotiin palatessani, niin miten voisin väittää, etteikö tämä olisi sitä!!!! Sitä suurta rakkautta, sitä mitä on kestänyt kohta kolmatta vuotta. Toinen on valmis syömään kädestäni, vaikka minä olen itse devil vähän väliä. Niin, ajatuksissani olen palannut monta kertaan siihen, että ongelma on minussa, ei hänessä…tai korkeentaan vähän hänessä ja aika paljon minussa. No mutta, nyt on taas palaset kohillaan, asioita on puitu ja ruodittu ja käsi kädessä jatkamme askellusta katsoen taas uuden luvun elämässämme. Kyllä se siitä.