Ihanaa :)

Oih, kun teki hyvää, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin käydä anoppilassa. Grilliruoka oli ihanaa, sauna oli ihana. Ilma oli ihana. Koira oli jälleen niin ihana. Vein sen ulkotarhaan ja siellähän se sai oikein mojovat juoksuhepulit kun tytön kanssa heitettiin sille keppiä. Puoliskon äiree oli tehnyt meille salaatin valmiiksi, kuten aina kun menemme sinne. Me sitten grillaamme lihat ja makkarat sekä maissit :) Jälkkäriksi nautittiin mansikoita ja vadelmia. Ne oli ulkomaisia vielä tässä vaiheessa, mutta hyviä silti. Niin kesäinen fiilis.

Pikkuneiti mennä viiletti nakuna pitkin pihaa jälleen. Me istuimme saunan portailla ja katselimme sen pikkuihmisen iloa. Veti omatkin suupielet kummasti hymyyn, kun katsoimme hänen performanssiesitystään saunan edustalla :) Puoliskokin on ottanut neidin niin omakseen :) Yllättävän hellyyttävästi hän emännästä juttelee välillä :) ja näen hänen ilmeestään kiintymyksen. Kuten joskus olen kertonutkin, hän on jopa väläytellyt jonkun harvan kerran, ettei voi väittää, etteikö hän ehkä sittenkin haluaisi vielä omiakin muksuja :) hassua sinänsä, sillä suhteemme alussa juuri minun äitiys oli hänelle vähän pienehkö kompastuskivi. Ei ole enää, ei ole ollut pitkiin aikoihin. Nykyisin hän touhuaa neidin kanssa niitä näitä, ihan luonnollisesti. Katsoo tytön perään jos minä menen jumppaan, saattaa hyvinkin lähteä kahdestaankin tytön kanssa liikenteeseen. On hakenut päivähoidosta ja muskarista :) Erittäin edistyksellistä. Niin, minä vain en taida enää haluta lapsia. Yksi on tehty ja olen tyytyväinen. En halua ”vaarantaa” treenaamaani kroppaa enää raskaudella, vaikkakin olen kyllä palautunut hyvin edellisestäkin. Mulle se ei tehnyt tiukkaa, mutta tiedän monia naisia, joille on jäänyt se 10 ylimääräistä kiloa raskauden jälkeen, eivätkä he tunnu pääsevän niistä eroon. No, mulla tuskin olisi pelkoa siitä, mutta tietysti, jos on vähäänkään ylipainoon taipuvainen, raskaus voi tehdä tehtävänsä, ju, näin on. Ja oikeestaan ehkä se tärkein syy siihen, etten enää halua lapsia on siinä, etten jaksaisi sitä vauva-aikaa enää uudelleen. Tietysti se voisi olla toisella kertaa hehkeämpää, mutta edellinen kokemus ei ollut niin ruusuinen, sitä paitsi pieni vauva sitoo 24/7 ainakin ensimmäisen vuoden ajan ja senkin jälkeen se on vielä niin taapero, että sen perään pitää katsoa koko ajan eikä se viihdy yksikseen. Tietysti nyt olisi isosisko etu olemassa, mutta… eiiih, en mä halua. Tyttö on mulle toiveiden täyttymys ja uskon että puoliskokin on ottanut hänet vähän kuin omakseen. Ehkä me hankimme sitten joskus sen yhteisen rotikan ;) hih. Olkoot se meidän vauvanen!

Voi sentään. Kait sitä voisi vielä ottaa hetken ihan rennosti ja pikkuhiljaa vetäytyä peiton alle. Aamulla taasen aikainen herätys ja jee, illalla treeniä. Ui ui, odotan sitä innolla!