Jump, jump!

Tänään tuntuu olevan todella aivomyrskyinen päivä. Tekstiä vaan tulee ja tulee. Pitäisi kait olla juttukaveri. No kiireinen kotiäiti bestikseni ei ehdi juoruta puhelimessa tuntitolkulla ja eilenhän me viimeksi juorusimme. Rakkauteni olikin kiinnittänyt huomiota ”Sitä vain juorutaan puhelimessa ;)” ”Ai miten niin?” ”No jäit oikein autoon istumaan ja juoruamaan” ”Aaaaa… niin jäinkiiii :D” No niin jäinkin, naisten juttuja.

Mutta liikunnasta. Nythän koen suurta tuskaa kun flunssani vuoksi en voi lähteä salille hikoilemaan. Vierotusoireita. Olen tyytyväinen itseeni siinäkin suhteessa, että olen rohkeasti lähtenyt kokeilemaan salin tarjontaa. Käyn hyvinkin erilaisilla tunneilla. Itse tarkoitus ei tosiaankaan ole aina rääkätä itseään jossain vauhtikestävyys treenissä, eikä siinä ole mitään järkeäkään. Kuten yksi ohjaajamme jaksaa _joka_ tunnin alussa muistuttaa, basic tunnit aktivoivat parhaiten kropan rasva-aineenvaihduntaa ;) Eli sääliksi käy niitä, jotka huhkivat hikihatussa, verenmaku suussa, ja toteavat, rasvaprosenttini on aivan sama kuin puoli vuotta sitten :D Se vaan tuntuu istuvan aika syvässä (itsekin siihen langenneena) että vain verenmaku suussa treenaaminen tuottaa tulosta. No ei tuota. Olen sen oppinut. Kaksikin personal traineria olen tavannut, toinen ohjasi minua yli puoli vuotta! Se oli hyvä koulu, erittäin hyvä. Suosittelen kaikille PT:n hankintaa, jos vain siihen on mahdollisuus.

Itse haluan keskittyä myös keskivartalooni. Core ja pilates ovat mitä mahtavimpia lajeja siinä hommassa. Sitä paitsi Core ja Pilates tunnilla mielikin lepää. Tuntee tekevänsä töitä, mutta tunnin jälkeen on myös ihanan levännyt olo :)

Tahdon myös treenauttaa käsi- ja ylävartalon lihaksiani. Parhaat tehot otan niistä salin puolella. Pystysoudussa näkee hyvin kättensä jälkeä. Lemppareitani onkin ehdottomasti ylätalja, rintaprässi, ojentajapunnerrus ja pystysoutu. Myös selän lihakset täytyy näkyä, treenaan myös selkää. Voisin treenata monipuolisemminkin, tiedän, mutta jostainhan se on lähettävä. Ja kun kaavoihin kangistuu helposti. Tulee vedettyä sitä samaa settiä niin helposti :O Joskus olisi hyvä vaihtaa vähän treenin kulkua, tiedetään tiedetään. Staattiset lihasharjoitukset kuuluvat myös lemppareihini. Niitä saa mielettömän hyvin Coressa ja Pilateksessa. Vatsalihakset mulla onkin hyvässä kunnossa, kun ne vain sais näkyviin vielä ;) kunnolla. No, ei auta kuin juosta parin tunnin lenkkejä ahkeraan mukavilla sykkeillä, niin saa tota rasvaa palamaan. Ja jos ei sekään saakeli auta, niin lähden itään ja suoritan sen rasvaimun :D perkelesh senthäs. No ju, ehkä se on viimeinen oljenkorteni sitten.

Hei tästä tulikin mieleeni sanonta ”Terve sielu terveessä ruumiissa!” Ai että se pitää muuten paikkansa. Tuota kun oikein ajattelee, niin sehän on aivan tosi tosi tosi totta. Ainakin omalla kohdallani olen huomannut miten positiivinen vaikutus liikunnalla on ollut mielialoihini. Olen viettänyt mieleltäni tasapainoisinta aikaa tällä ajalla kun olen säännöllisesti ja aktiivisesti harrastanut liikuntaa. Mieletön juttu.

Mistähän voisi päätellä, että nyt on suuri palo taas jumppatunnille. Voi ei… Paranisimpa jo pian!