Kampaajalla

Tänään tuli käytyä kampaajalla taas. En ole tiennytkään että hiukset kasvavat näin kauheeta vauhtia :o Aina ollut pitkät hiukset, niin sitä ei huomaa. No nyt on taas niin lyhyttä niin lyhyttä, kuten halusinkin. Aika rock, etten sanoisi. Tarkoitus oli näyttää kivalta pikkujouluristeilyllä, joka ylläri pylläri jää mun osalta tekemättä. Mikä mahtaakaan olla syy, no tämä eläintarha jota ylläpidän täällä himassani. Niin, faijan piti hoitaa nämä kaikki, juh, mutta nyt olen seurannut tuota pääkallokelin kehittymistä, enkä kerta kaikkiaan uskalla jättää koiria faijan vastuulle. Se köppänä kun vetää kupat tonne jonnekin pihalle, niin siltähän murtuu jokainen luu :( ei kiva ajatus ollenkaan. Se ei varmaan pääsis edes ylös ilman apua jos se kaatuisi. En siis aijo ottaa sellaista riskiä, että faija loukkaisi itsensä mun koiria hoitaessaan. Kolmen koiran ulkoilutus kuitenkin vaatii jo vähän hereillä oloa, eikä asiaa auta, jos ulkona on lunta kinttuihin asti ja jäinen maa lumen alla :o No sitten koitin kepillä jäätä, minkä arvasin jo valmiiksi olevan tuhoon tuomittu yritys, mutta kokeilin kumminkin. Kysyin exältä, että voisiko hän tulla koiravahdiksi YHDEKSI YÖKSI. No juh, arvata saattaa mikä oli vastaus. No eihän se voi tietenkään… syy tietysti oli, tietenkin, ainahan joku syy löytyy. Käsi kipeä… ollut jo … viimeiset … kolme vuotta, mutta nyt just se on tietysti _niiiiiin_ kipeä, ettei millään kykene. No niinpä… arvasin niin tuon. Nooooh, omatpahan ovat koirani, mitä mä tässä kiukuttelen. Turhauttaa vaan joskus… kun ei oikein pääse mihinkään milloinkaan. Ois tietty kiva jos joskus joku tulisi vastaan, varsinkin jos itelläänkin on tapana jeesata mahdollisuuksien mukaan, mut ei… ei niin ei… Ei sitten. No mut what ever. Säästyyhän nekin rahat ja voin olla salilla senkin ajan, joten… eipä se nyt kauheesti harmita, paitsi että harmittaa, kun mukaan ois lähössä tosi jees jengi. Mut minkäs teet. Se siinä lähinnä harmittaa, ettei pääse niiden kanssa, ei muo itse risteily, juomakulttuureineen niin sytytä, mut ois ollut kiva lähtee tolla porukalla. Okkei, mut nyt näin… ja toivottavasti viikonloppu tuo jotain muuta kivaa tullessaan. Menen varmaan taas elokuviin, yksin ;) Sellaista. Mut onpahan ainakin hienot hiukset jos ei muuta. Laitankin värin niihin ennen viikonvaihdetta, jeih. Kuulumisiin. Huomenna taas salille vääntää ihan tosissaan. Lastenhuonekin on varattu pariksi tunniksi, joten mulla on aikaa oikein hyvin. Kuulemisiin.

P.S Olihan mulla viime viikonloppuna yli kivat pikkujoulut mun pikku tonttujen kanssa, joten mitä mä tässä valitan :DDDD