Mahti sunnuntai :)

Tänään on ollut aivan mahtava päivä. Sää on ollut huippu ja ohjelmaa on ollut sopivasti ja mieluisaa. Picknic lammen rannalla meni juuri niinkuin pitikin :) Tuli nautittua täytettyjä patonkeja, pähkinöitä, herneitä, kuoharia. Kuunneltiin musiikkia ja suukoteltiin. Mikäs sen mukavampaa. Pickniciltä suuntasimme kohti anoppilaa. Olimme fillareilla liikenteessä. Kylmäkassissa oli mukana grilliherkkuja. Oli kanaa, puoliskolle ja anopille juustonakkeja (jotain spessuja), maissia. Anopilla oli salaattia, perunoita, tomaattia, ai ja grillasimme myös herkkusieniä. Jälkkäriksi oli kahvia ja rommirusina jäätelöä. Nam. Jälkkäri syötiin pienen päivälevon jälkeen.
Teimme aika tavalla myös puutöitä. Kaadoimme useamman puun, pilkottiin ja siirreltiin pöllit katokseen. Ihan fyysistä hommaa. Siihen saimme mukavasti kulutettua aikaa. Kello oli kahdeksan illalla kun teimme lähtöä saunaan. Oli taas parhaimmat löylyt :) Siis kaikinpuolin täydellinen päivä. Kotiuduttuamme lenkitimme koirat lammen rannalla… ja nyt alkaa elokuvailta. Ihanaa. Huomenna on suunnitelmissa suunnata puoliskon kanssa puntille. Jes. Joskus tää elämä on niin täydellistä, tällä hetkellä se taas tuntuu siltä.