Miksi mä en treenaa?

Yep yep. Täällä sitä maataan flunssassa. Kyllä vain. Minä, joka yleensä aina onnistun välttämään nämä kausiflunssat ym. ikävät taudit, niin tällä kertaa nalli napsahti. Ikävä kyllä. Jos jotain positiivista asiasta pitää yrittää löytää, niin sattuipa sitten kuitenkin hyvin suunnitellulle kevyelle viikolle tämä episodi. Puuh, mutta kyllä se silti syö ja pahasti.

Homma lähti liikkeelle jo viime viikon lopulla. Torstaina alkoi ääni lähtemään. Iltavuoroon kuitenkin menin. Perus suomalainen asenne, ei voi olla sairaana, koska silloin vaikuttaa heikolta. Ilta meni ihan ok, mitä nyt hävetti puhelimeen vastata tai ylipäätään puhua asiakkaille, sillä kuulostin lähinnä 60 vuotiaalta pubiruusulta :D

Perjantaina vedin aamuvuoron sisulla putkeen, vaikka aivastutti ja ääni ei kulkenut sen paremmin kuin torstainakaan. Se on kuulkaa aika mukava työskennellä vielä hengityssuoja naamalla kun muutenkin ahdistaa :D

Lauantai, sunnuntai ja eilinen olivatkin sitten taudin pahimmat päivät. Todellista pärskimistä, niistämistä, päänsärkyä. Maku ja hajuaisti ihan kateissa. Eilen sitten nousi vielä kuume, joten oli pakko nöyrtyä soittamaan töihin ja ilmoittaa, että en tule tänään duuniin :( No näin sitten. Mutta tuo kuumeen nouseminen taisikin olla sitten se käännekohta tässä taudissa. Sillä yllättävää kyllä, tänään mulla on parempi olo kuin moneen päivään :) Hyvä hyvä. Ehkä tässä kohta päästään taas tärkeiden asioiden äärelle, eli salille :)Puhelinkuvat2015 014

Mikä sairastamisessa on kaikista vaikeinta? No omalla kohdallani ainakin se toimettomuus. Kun sitä kuitenkin on perusluonteeltaan suhteellisen ahkera ja toimelias, niin ottaa kyllä henkisesti tosi koville vain maata ja olla. Mä en kerta kaikkiaan pysty nauttimaan siitä juuri lainkaan. Jos fyysisesti on kurja olo, niin alkaa olemaan myös henkisesti. Sitä paitsi kun sitä vain makaa aloillaan, on muutenkin ihan liikaa aikaa miettiä asioita ja pyöritellä ties mitä päässään. Lopputuleman olo on suorastaan masentunut :( Tässä sen viimeistään huomaa, miten koukussa sitä on tiettyihin toimintoihin mitä tulee suoritettua lähes päivittäin. Mä ainakin tunnustaudun hyvin rutinoituneeksi ihmiseksi.

Vaikka järki sanoo, että tässä ajassa mikään ei voi mennä kovin pahasti pieleen. Koti ei kaadu, jos en nyt just kykene imuroimaan joka päivä, pyykkäämään ja laittamaan astioita yms. Mutta silti se ahdistaa. Eikä lapsikaan sairastu jos alavireisenä turvaudun hankkimaan hänelle valmisruokaa tämän kerran. Järki sanoo myös, että mun kunto ei romahda näiden päivien aikana ainakaan oleellisesti, mutta silti olo on kuin valaalla :D Mä en ehkä myöskään saa töistä kenkää yhden sairauslomapäivän takia, mutta silti sitä kelaa, että mitähän sielläkin ajatellaan. Tulee olo, että pettää duunikaverinsa, jättää heidät pulaan, vaikka toisaalta, kukaan ei ole täysin korvaamaton työelämässäkään. Ja kun käännän asian toisinpäin, ajattelisinko minä josta kusta samalla tavalla, niin en todellakaan ajattelisi. Mutta miten sitä sitten miettiikin, että ehkä muo nyt pidetään jotenkin erityisen heikkona yksilönä, löyhä moraalisena ja laiskana. Tämä on kuitenkin yllättävän yleinen ajattelutapa monella, mitä nyt on tullut tuttavapiirissä asiasta juteltua. Oman itsensä kuunteleminen ja itsensä hyvinvoinnista huolehtiminen on monelle tosi vaikeaa. Helpompi ajatella muita kuin itseään. Niin se vain usein menee. Pedantti luonteenpiirre on yleensä luokiteltu hyväksi, mutta jossain määrin se kääntyy myös itseään vastaan. Puhelinkuvat2014 019

Ja mitä tulee treenaamiseen ja sairastamiseen. No siinähän se vaikea paikka onkin. Sitä kun on tottunut lähes 365 päivää vuodesta vähintään sen 5 kertaa viikossa käymään salilla, niin ottaahan se koville maata lähemmäs viikon käymättä kertaakaan. Silloin kun se ottaa erityisen koville, niin itseäni ainakin helpottaa kun ajattelen, mitä siitä voi seurata jos sairaana lähden treenaamaan. Pahimmassa tapauksessa jonkin jälkisairauden vuoksi joutuisin olemaan hyvinkin pitkän aikaa pois pelistä. Eli ehkä se viikko ei sitten olekaan niin paha asia.

Löysinpä aiheesta myös hyvän artikkelin otsikolla ”Lepo on halpa henkivakuutus”, kannattaa tsekkaa, jos olet itsekin äärimmäinen himoliikkuja ja lepo tuntuu laiskan hommalta. Järjen käyttö on aina sallittua, mutta miten se niin monesti meinaa unohtua omassa tekemisessä?

Nyt huomaan, että tauti alkaa talttumaan, kun jaksoin alkaa bloggaamaan ja kotityötkin alkavat jälleen maistumaan. Kyllä omaa väsymystäänkin on hyvä kuunnella. Yleensä se on merkki jostain, jos tuntuu, ettei vaan jaksa, ei kiinnosta ei huvita. Tuskin meistä kukaan valitsee sitä olotilaa itselleen. Niin, ei kait tässä voi muuta ohjetta antaa itselleen ja muille, kuin että opetellaan vaan kuuntelemaan itseämme.

Huomenna sitä ollaankin sitten jo jälleen puolessa välissä viikkoa, että näin se aika taas tässä vierähtää. Katsotaan mikä on olotila huomenissa. Tiedä jos sitä jo uskaltaisi lähteä liikenteeseen. Mutta jos yhtään tuntuu siltä, että ei, niin sitten ei. Nyt hoidan itseni kerralla kuntoon :) niin ei tarvitse sitten harmitella. Ollaan kuulolla. Koittakaahan pysyä terveenä.

HEI NY!