Perjantai pöhinää!

Huhhuh mikä päivä. Nyt on taas juostu pää kolmantena jalkana. Joo-o, voi olla että dieettikin painaa ja verottaa jossain määrin voimia. Ainakin henkisiä. Voitte vain kuvitella miltä tuntuu olla duunissa kun pöydät NOTKUU suklaista, piparista ja tortuista :/ Siis huhhuh, kyllä nyt on kiusauksia joka puolella. Mutta mä kestän, kyllä kestän! Mutta todellakin valehtelisin, jos väittäisin, että yhtään ei tekis mieli :D kyllä nimittäin tekee, mutta olisin voinut kuvitella, että enemmänkin voisi tehdä mieli ;) Ei siis ihan huonosti mee kuitenkaan.

Duunista sitten suoraan salille, kuinkas muutenkaan. Eihän tää mun elämä juuri ole muuttunut, vaikka duunipaikka onkin muuttunut. Muuttuneesta duunipaikasta puheenollen, voin nyt kertoa kaikille asiasta kiinnostuneille, että viihdyn hyvin. Tunnen jopa, että muo arvostetaan, eli pidetään arvossa. Tänään jopa yksi vanhempi, kauan jo alalla ollut eläinlääkäri kysyi, että miten ne nyt siellä pärjäävät kun sä lähdit? Viitaten siis edelliseen duunipaikkaani ja tiimiin missä työskentelin :) Kyllä se tuntui tavallaan oikein hyvältä, että sai tällaisen ”kohteliaisuuden” osakseen. Tottakai ne pärjää, eihän kukaan ole korvaamaton, mutta joo, kyllä mä voin sanoa, että menettivät yhden erittäin pätevän duunarin. Ihan heidän tappionsa siis. Ja tää ei ole mitään leuhkimista, tää on vaan karu fakta.

SALILLA  oli vuorossaan SELKÄ- JA HAUISTREENI :) Mä voin sanoa, että olin kyllä aika rätti-poikki-puhki kun matkustin bussilla kohti kuntosalia. Hetken verran kävi mielessä, että jos jättäis väliin, mutta sehän nyt ei tietenkään tule kuulonkaan. Enhän mä oikeesti jättäisi väliin, mut olihan se houkutteleva ajatus, että pääsis perjantai illan viettoon kotiin rauhoittumaan. No ei se auta, se joka leikkiin lähtee, se leikin kestäkööt. Joten pulinat pois, tekosyitä ne vain olisi, salille mars!!!

– kulmasoutu 
– levee alatalja
– ylätalja lapio eteen
– ylätalja kapee 
– pullover taljassa

– hk mutkatanko
– hk scotti
– hk taljassa käsi kerrallaan
– hk taljassa mutkatanko

Ihan jäätävä pumppi haukoissa. Ihanaa. Ei siis harmittanut yhtään enää treenin edetessä, että olin jälleen päätynyt pumppaamaan :D

Sitten kiireen vilkkaa himaan, koirat pihalle, tytölle ruokaa, imurointia, astioiden laittoa ja samalla oven avauksella kun tyttö lähti mummin kanssa maalle, niin mä lähdin kauppaan.

Joo-o, olihan siellä kaikkea kutsuvaa taas hyllyt notkollaan, mutta mun kärry täyttyi vallankin vaan dieettikamalla. Ylläri. No okei, tyttärelle ostin lisää jogurttia ;) Kyllähän siellä ihmiset näytti kaivavan pakastealtaasta pakastepizzaa koreihinsa yms. … toisaalta, mä en nyt muutenkaan söisi pakastepizzaa, joten eipä se nyt harmitakkaan :D Mutta, kyllä mä vähän suklaata ja pähkinöitä olisin voinut ottaa matkaan mukaan ;)

Sit vaan äkäseen kotiin, päivällinen nenän eteen ja jälkkäriksi kahvia piparkakkumaustehöysteellä. Oli muuten eka kerta kun kokeilin laittaa piparkakkumaustetta kahvinpurujen sekaan ja joo, kyllä toimii. On muuten hyvää. Maistakaa vaikka :)

Loppuilta sitten chillisti. On vähän ahdistavaa, kun tuntuu, ettei kaikki vaan ymmärrä, että mulla on kiire ja kaiken kiireen keskellä mä en kerta kaikkiaan jaksa keskittyä enää mihinkään muuhun kuin lepäämiseen siinä vaiheessa kun siihen mahdollisuus tulee. Huomaan, että ärsyynnyn siitä, että jengi jaksaa kiukutella siitä kun musta ei kuulu ja mulla on aina kiire ja sitä sun tätä. No niin onkin ja niin, musta ei ehkä kuulu, koska mä en vaan jaksa, sorry !

Mutta nyt rauhotutaan viikonlopun viettoon. Kynttilät palamaan, tunnelmaa, nauttikaa / nautitaan. HEI NY!