Pikkujoulut

No nyt on juhlat juhlittu ja olihan muuten mukavaa. Jokainen toi tullessaa pienen paketin jotka jaettiin sitten täällä mun luona ja voi sitä riemua kun availtiin niitä. :D Hauska ilta kokonaisuudessaan. J.Oho toimi ”DJnä” illan aikana ja järjesti meille myös hauskaa aikaa X-Box Kinectin kanssa. Siitäkin saatiin aikamoiset naurut. Ilta jatkui aamutunneille asti, kotona oltiin joskus kolmen aikaan :o Nyt sitten pyykin ja astioiden pesua. Muuten taitaa päivä mennäkin suht rauhaksiin. Tänään on muutenkin ihan tarkoituksellisesti lepopäivä. Tällä viikolla tullut kuitenkin huhkittua jo kuutena päivänä salilla. Saatiin muuten ihan ihka ensimmäinen videokin eilen salilta. Mutta, no se nyt on mikä on… kuvaaja oli ehkä hieman turhan jännittynyt tehtävästään ja möllötti vain paikoillaan jalkaprässin päällä :D Mutta voipi olla että saan lähitulevaisuudessa ihan kunnnonkin kuvia salitreenistä, sillä mun bestis vähän kyseli voisiko se mahdollisesti kuvata muo jossain haluamassani ympäristössä. Hän on osallistunut voimauttavan kuvantamisen kurssille (työnsä puolesta) ja haluaisi tehdä musta yhden työn. No onhan mullakin värikäs tarina kerrottavana ja tämä salitreenaaminen liittyy läheisesti omaan matkaani terveellisten elämäntapojen pariin :) Siitä prokkiksesta voisi tullakin aika mielenkiintoinen.

Simmotteista. Nyt köllölleen ja kattelee sunnuntaihömppäsarjoja töllöttimestä. Kuulemiin.