Sunnuntai huomenta!

No ohhoh, en meinannut uskoa silmiäni, kun katsoin kellon olevan jo yhdeksän :O Ja vähän äkkiä ylös sängystä :D Kahvin keittoon.

Illalla tuli kyllä valvottua, viimeisimmät kerrat kun katsoin kelloa, niin…taisi olla joskus ennen yhtä :/ en juuri koskaan valvo niin myöhään. No eilen tuli otettua ne päikkärit, mikä tietysti vaikutti siihen, ettei niin kovin väsyttänytkään. Oli muutakin ajateltavaa. Olen taasen prosessoinnut mielessäni tilannetta, enkä oikein tiedä siihen muuta ratkaisua kuin minkä sittein tein. Saman ratkaisun olen kyllä tehnyt useamman kerran tässä samaisessa asiassa, eli jossain asiassa minäkin osaan olla epäjohdonmukainen, eikä tunnu löytyvän tahtoa ja itse kuria tämän asian suhteen. Mutta nyt puhummekin sydämenasiasta ja no, kuten sanontakin kuuluu ”Kaikki on sallittu sodassa ja rakkaudessa”. En tiedä, tuntuu vain, että olen niin puun ja kuoren välissä. Haluan aina uskoa ja toivoa, se ei ole loppunut koskaan… mutta sitten tulee tämä klassinen vedetään matto jalkojen alta… mistä seuraa niin typerryttävä pettymyksen tunne jälleen… tulee sellainen olo, että miten mä voin olla näin tyhmä ja typerä, enkä koskaan opi tätä kuviota. Aina vaan yritän uskoa, yritän panostaa… yritän yritän yritän… ja tämä yritys kyllä toimii myös itseään vastaan siinä määrin, että se tsemppi uupuu josssain vaiheessa minustakin, kun tulee se olo, että hakkaa vain päätään seinään. Sit on kerta kaikkiaan siinä pisteessä että on vihellettävä peli poikki ja otettava välimatkaa. Mutta en halua sellaistakaan, sehän on aivan maailman typerintä, eihän sillä tavalla voi elää… kait… no en tiedä, on sitä niin sairaita parisuhde kuvioita päässyt näkemään läheltä ja vähän kauempaakin… että terve. Mutta joka tapauksessa, minä en halua sellaista. Miksi yrittää naama irvessä jos lopputulos on kumpaakin tyydyttämätön? Niin, onko siinä mitään järkeä. Sanokaapa se hyvät ihmiset ja varsinkin sinä joka luulet tietäväsi tästäkin asiasta vittu kaiken (tai jätä sittenkin sanomatta, sillä ei kiinnosta pennin vertaa). (viittaan nyt erääseen blogikirjoitukseen, joka koski minua ja minun parisuhdettani, mutta tähän on kait totuttava täällä internetin ihmeellisessä maailmassa, että ihmisten on pakko ruotia myös toisten ongelmat ja esittää siinä sivussa besserwissereitä, vaikka omatkin asiat ovat retuperällä… mutta onhan se hyvä, että jotkut ovat niin täydellisiä ;) _omasta_ mielestään, että on varaa kommentoida jonkun tietyn ihmisen elämää ja elämäntapoja ;) :p) No juh, mutta se siitä asiasta. Mutta siis kuten huomaa, tänään en noussut ihan sillä oikealla jalalla…vaan just sillä väärällä. Voipi olla että kuntosalin puntit saavat kyytiä idag ;)

Tiedossa onkin, ainakin näiltä näkymin Corea ja punttia. Eilen juoksin, kävin tekee muutamat ylävartalolihassarjat, crossailin ja juoksin. Tänään ”vähän” rennompi ote, pidettäkööt vähän niinkuin lepopäivää, käyn vain Coressa ja puntilla. En ajatellut juosta tänään… jos sää olisi kaunis, voisin pyöräillä, mutta ei nyt näytä lupaavalta. Katsotaan. Mikään ei helpota sisäistä tuskaa niinkuin siirtää siihen käyttämänsä energia liikuntaa, jolloin ei tarvitse edes turhia miettiä. Silloin sitä keskittyy vain siihen tekemiseen. Ja koska elämä ei ole koskaan liian helppoa, ei ainakaan minulla, niin minkäs sitä ihminen sille voi. Ei voi mitään. Nyt aamupalastamaan.