Tiistai

Päivä ei ole alkanut auringonpaisteella, ulkona on kostean painostava ilma. Kuitenkin aika mukavan raikas. Koirien kanssa kävellessä keräilin kilpikonnille aamupalaa. Nyt luonto kukoistaa, kaikki on niin tuoretta. Kilpikonnat kiittävät :) Ne ovat ihania. Uskokoon ken tahtoo, mutta myös kilpikonna voi olla liikuttava ja tunteisiin vetoava eläin. Itse en ottaisi tuollaista lemmikkiä, välttämättä, koska mun mielestä on turha vangita noita matelija parkoja, joille ei voida suoda sellaista elämänlaatua mikä tyydyttäisi niitä oikeesti. Ei täällä Suomen pimeydessä koskaan riitä luonnonvaloa ja lämpöä niin, että nuo olisivat täysin tyytyväisiä. Niin, no miksi mulla niitä on, no siksi, että ne otettu kodeista, joissa niillä ei ollut olot edes sinnepäinkään! Eli ovat rescue tapauksia molemmat raukat. Että näin.

Saattelin tytön päiväkotiin. Siellä kaverit jo istuksivat päiväkodin portailla. Kaikki olivat tohkeissaan lähdössä Mörri metsään :D Ne ovat niin liikuttavia. Siinä vaiheessa viimeistään hymy kiirii huulille, kun katsoo niiden vilpitöntä innostusta! ”Päästään metsään, eväät repussa! Jei ja jihaa!”. Pikkuneiti on niin maailman suloisin. Eilenkin kun unohdin juomapulloni salin aulaan ja oltiin jo autossa tekemässä lähtöä, niin neiti juoksi ihan tohkeissaan hakemaan sitä. Siinä se juosta liihotti pitsihörhelö mekossaan, keijun siivet selässä. Voi että, en voinut kuin hymyillä katsoessani sitä menoa. Voi pientä.

Eilen oli semmoinen yöh, olen turvoksissa, olo. Murh. Naisten vaivoja… ärh. Eikä se ole vitsi, että naiset ovat näihin aikoihin jotenkin kiukkusempia, itse ainakin huomaan, että olen :D Jostain kumpuaa myös se tyytymättömyys omaan itseensä, omaan ulkonäköön. Ehkä se on se turvonnut vatsa. Ärrpurr. No mutta, vaikka järki sanoo, että olen ihan hyvässä kunnossa, enkä mikään fatass, niin silti sitä katsoo kovin kriittisin silmin itseään. Hormonit? Ehkä. Voi tätä naisen elämän helppoutta.

Tänään tuli TAAAS viesti siltä…niin siltä. Juh, en tiedä. En vastaa edelleenkään. Olenko ikävä ihminen? Ehkä… mutta toivoisin tämän jo loppuvan. Hänelle tulee kuulema muistoja mieleen. Niiiiin? Muistoja ne tosiaan ovatkin ja sellaisina pysyy. Ohhoijaa. Syksyllä hänellä on sitten varmaan muut muistot mielessä, heh. No joo… anti olla. En jaksa vaivata päätäni. Ehkä vaihdan sen numeron kohta.

Aamupalaksi kaurapuuroa, pellavansiemeniä, marjasosetta ja mustikkakeittoa. Nami nami! Ja monta kuppia kahvia :) (lankean kahvitteluun edelleen, o-ou). Lankeamisesta tuli mieleen, puoliskoni on vakaasti yrittänyt vähentää tupakanpolttoa ja mahdollisesti lopettaa sen joskus. Hienoa!