Tööööööööihin

Uhhuhhuijaa, sehän ois sitten perjantai jälleen. Tänään olisi ns. paluu arkeen ja itse asiassa odottelen jo innolla :) Ihanaa nähdä kaikkia työkavereita, jei.

Tällä hetkellä istun tässä kirjaimellisesti värit naamassa. Laitoin taas kulmakarvat ja ripset värjäytymään. Viime kerrasta ei ole kovin kauaa aikaa ja ne ovatkin pysyneet hyvin mustana, mutta ajattelin nyt vielä tehostaa tämän värjäyksen :) On muuten ollut tosi jees, kun kulmat on mustat ja ripset myös. Ei tartte aamusin sutasta kuin puuteria naamaan ja menoks. Hyvä hyvä, kätevää.

Niin ja sitten takapakkia. Tuntuu, että vointi on ottanut nyt askeleen taaksepäin. Nielu tuntuu erityisen aralta, ei pahasti, mut pahemmalta kuin esim. toissapäivänä :o pylly. Muutenkin on ollut taas sellainen outo hiki päällä koko ajan, vaikkei oikein tee ees mitään ihmeellistä. Hö… en ala… eeeeeeeen ala. No toivon, että vkonlopun jälkeen olen jälleen iskussa ;)

Tytön kanssa käytiin tänään aamusta aika painava keskustelu käyttäytymisestä. Musta tuntuu, että meidän pikku neiti pippuri kokeilee taas rajojaan. Missä kohtaan se äidin kuppi menee nurin. Neidillä on ollut taas nuttu nurin joka asiasta ja tuntuu, ettei mikään käsky/pyyntö mene perille ekalla yrittämällä tai ainakin tulee kauhea nurina asiasta. Puuuuh. Onko joku koskaan milloinkaan väittänyt että äitinä olo ois helppoa???? En tiedä, minä en ainakaan. Helvata soikoon, joskus kyllä kyselee niiiiiiiiiiiiiiiin pitkää pinnaa… ja joskus se pinna sit katkeaa :o Ehkä tämäkin on jokin tietty ikävaihe (siihen on aina hyvä yrittää vedota), kun joka asiaa pitää vähän vastustaa. Ja onhan tässä ollut isoja muutoksia pienen ihmisen elämässä. On siirrytty päiväkodista kouluun. Jo se on iso juttu. Sitten on iltapäiväkerho, jossa on paljon muksuja ja varmasti toisinaan aika villi meno. Koulussa pitäisi jaksaa olla ja keskittyä, siellä ei enää leikitäkään suurinta osaa ajasta, vaan pitää opiskella. Iso muutos on myös se, että tyttö kulkee koulumatkansa yksin. Lähtee aamulla yksin kouluun, mutta onneksi sentään voin olla vastassa kotona kun hän tulee. Huoh. Joskus vain tuntuu, ettei aikaa riitä tarpeeksi tuolle pienelle ihmiselle :( Niin… sitä se on kun on yh. Tästä yhdestä ihmisestä pitäisi repiä kaikki irti. Ei voi oikein jakaa vastuuta kenenkään muun kanssa, kun ei ole sitä toista ihmistä!!!!!! Sitten kun haluaisi itsekin harrastaa ja aktiivisesti vielä, niin alituinen omantunnon kolkutus on vieraana. Voi kun olisikin varaa olla kotiäitinä, tai tehdä edes lyhyempää työviikkoa tai lyhennettyjä työpäiviä. Mutta ei… niin ei. Näillä mennään ja parhaani yritän tehdä. Muuta en voi.

Tänään mun kiinanharjakoira lähtee viikonloppukylään mun duunikaverin luokse. Hih. Samaisen kaverin luokse, jonka koira oli meillä hoidossa silloin taannoin. Itse kun olen näiltä näkymin lähdössä landeilee, niin en jaksa millään raahata, tai helpommalla pääsen, kun ei tarvitse raahata kolmee koiraa mukana :) Näin se on.

Jetsulleen. Ei kait tässä muuta. Ja lamppukin on vielä seinässä ;) ei tippunut viime yönä päähän :DDDD Hauskaa perjantai päivää vaan kaikille.