Turvoksissa!



Nimittäin huuli on turvoksissa. Kuva on karsee, mutta kertonee enemmän kuin tuhat sanaa tällä hetkellä! Eilen nimittäin kävin siellä suukirralla sitten moikkaamassa lääkäriä ja joo, voin kertoa, että kokemuksena tuo ei ollut kovin miellyttävä. On se jännä kyllä, että vaikka itse päivittäin katsoo sitä touhua, verta ja hampaan kappaleita, niin sitten kun itelleen tehdään, niin se kääntyy ihan järkyttäväksi touhuksi. Jaa-a, voihan se olla, että nimenomaan se siitä tekeekin niin hemmetin ällöttävää kun tietää suurinpiirtein mitä siellä suussa tapahtuu, vaikkei näe mitään. Yhhyh. Kyllähän sitä tuntee, vaikka se ei satukaan. Sieluni silmin näin, miten tohtori väänsi mulle ienfläppiä siinä käyttäen jonkin sortin periostinirroittajaa. Hyi helvetti… Nyt on ylähuuli turvoksissa, näytän ihan ankalta tai Tukiaiselta… mieluummin ankalta :D Olo ei ollut muutenkaan mitenkään voittaja eilen illalla. Aikamoista tykytystä Buranoista huolimatta. No ja joo, eihän tämä tähän jää, seuraavaksi sitten duunataan toinen etuhammas ja joo, voin kyllä kertoa, että ottaa niin päähän. Tapaturmaisestihan tämä vamma on tähän suuhun saatu, eikä voi itseään syyttää nyt tämän toisen hampaan kohdalla, niin pikkasehan se vituttaa. No uusi on sitten entistä ehompi ;) ainut vaan että se maksaa pienen omaisuuden verran, eli se ei naurata!

Eilen kun istuin siellä odottamassa vuoroani, sattui silmiini lehdestä yksi artikkeli koskien juoksemista. Siinä yksi 37 vuotias nainen kertoi tarinaansa, miten niin väärin aikoinaan treenasi, ei kuunnellut ollenkaan omaa kroppaansa vaan oli kuin anorektikko suhteessaan juoksutreeniin. Armottomasti treenasi, ei voinut pysähtyä lenkillä, vaikka olisi pitänyt vaihtaa biisi tai liikennevalot olisi palanut punaisella. Tärkeintä oli vain suorittaa. Ihan sama, tuliko tiskirättejä taivaalta tai oliko takana 12 tunnin työpäivä, hän lähti silti lenkille, JOS kalenteriin oli merkitty, että tunnin lenkki. Tämä nainen treenasi siis sairaaloisen itsekurin saattelemana ensimmäiseen maratoniinsa. Juoksi sen sitten läpi, mutta maaliin tullessaan ei tuntenut yhtään mitään. Oli vielä pettynyt aikaansakin, halusi vain äkkiä kotiin. Muutaman viikon kuluttua hän oli vihdoin mennyt lääkäriin, kun lonkkia särki, diagnoosi oli kummankin lonkkanivelen tulehdus ja ylikunto. Lääkäri määräsi usean viikon ehdottomaan lepoon ja treenikieltoon. Vasta sitten kun hän kävi tämän läpitte, hän tajusi, ettei hänen treenamisellaan ollut mitään tekemistä hyvän olon kanssa, vaan se oli pakkosuorittamista. Tämän jälkeen hän on juossut muistaakseni kolmekin maratonia ja nauttinut niistä. Joskus tulee mietittyä, että olenko itsekin jonkinasteinen pakkosuorittaja??? Mutta no, en kait ole, sillä osaan kyllä antaa itselleni anteeksi, jos jonain päivänä ei treenisuunnitelmat toteudukaan odotetulla tavalla. Mutta tiedän ainakin yhden ihmisen, jolla on hyvinkin sairaalloinen suhtautumistapa treenaamiseen, omaan ulkonäköönsä, syömiseensä, läheisiinsä (pyrkii kontrolloimaan kaikkea ympärillään, myös itsensä lisäksi) jne. Ei sellainen ihminen voi nauttia elämästään, kun on koko ajan pakko tarkkailla itseään, kroppaansa, ulkonäköään, syömisiään eikä silti ole koskaan tyytyväinen. Hän selkeesti hakee liikuntaharrastukseensa myös nautintoa hankkimalla jos jonkinnäköistä treenivermettä, varmaan motivoidakseen itseään lähtemään lenkille / salille / pyöräilee jne. (ihan kuin sillä ois nyt mitään väliä, käyttääkö kahtena päivänä samoja kuteita vai nou, jos ne vaikka pesee siinä välissä, mä en ainakaan tunne häpeää, vaikka kävisin helvetti joka päivä salilla samoissa kuteissa KUN MÄ pesen ne vaatteet kuitenkin!). Onhan hyvät urheiluvaatteet oikeesti hyvät, kyllä mäkin satsaan niihin, mutta ei mulla tarvitse olla joka päivälle omaa kerrastoa ja sävy sävyyn joka ikinen vaatekappale. No mulle se on helppoa muutenkin, sillä musta on mun väri :D :D ihan sama mitä puen päälleni, se on pääsääntöisesti mustaa ;) Mutta tosiaan tuo artikkeli herätti ajatuksia. Toissapäivänä kävin myös lukemassa vanhasta Juoksija lehdestä artikkelin, missä annettiin 10 ohjetta järkevään lihaskuntotreenaamiseen. Se oli myös hyvä juttu. Huomaa että itelläänkin on vielä, voi niin paljon opittavaa ja on asioita, mitkä vain ”unohtaa”, esim. järkevässä salitreenamisessa :o Mutta juh, jos sitä vaikka ryhdistäytyisi jälleen ja yrittäis pysyä niissä 45-60min. aikarajoissa :D Semmotteista. Mutta nyt keskityn tokenemaan tästä operaatiosta. Ehkä vois fillaroimaan lähteä, jos ei vesisade yllätä. Palaillaan!