Työ = harrastus

Rakastan työtäni. Olen unelma ammatissani. Jo pienenä tyttönä nimesin tämän alan haaveammatikseni. Sattumien kautta olen myös päässyt unelmatyöpaikkaan. Olen tällä alalla jo aika paljon nähnyt. Ollut eri mestoissa duunissa. Saanut kokemusta. On ihana tunne kun tuntee miten omaa työpanosta arvostetaan, saa positiivista palautetta. Kehityskeskustelussa oli aivan ihana kuulla esimieheltä, että hän ei ole kuullut minusta muuta kuin positiivista. Aistin muutenkin siitä ihmisestä, että hän pitää musta :) Tai sitten mun tuntosarveni ovat väärällään :D Ohan sekin mahdollista. Eilen yksi erittäin hyvä työkaverini kutsui muo rakkaaksi työkaverikseen :) Sekin lämmitti. Meistä on tullutkin hyvät työkaverit keskenämme, kummankin naama alkaa loistamaan aina kun olemme samassa työvuorossa. Huumorimme kohtaa ja meillä on hauskaa. Hän on ihana ihminen. Voisin nimetä monta muutakin erittäin hyvää tyyppiä työpaikaltani. Yksi vahvuuteni lienee juuri se, että tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa. Joskus olenkin sanonut kumppanilleni, että olenkohan mä oikeesti vain niin pahvi, että luulen jengin tulevan mun kanssa hyvin toimeen ja oikeesti ne kelaa mielessään, ei taaaaaas toi tulee :DDDD Ohan sekin tietysti mahdollista… mutta njääääh, enpä usko. No oli niin tai näin, minä ainakin viihdyn ja saan tehdä sitä mitä haluan, mitä rakastan, eli työ ei ole minulle työtä, se on ilo ja harrastus. Se on hermolomaa arjen pyörityksessä, joskus ihan oikeesti odotan että pääsen töihin! Tämäkin on asia, mikä mun on aina välillä hyvä muistaa, jos / kun ahdistaa, että mulla on sentään työ ja työpaikka jossa viihdyn, josta nautin!