Voihan murheenkryyni

Olen asunut tässä yli vuoden jo ja edelleen paikoitellen asunto on vaiheessa :D heh. No tiedän, että en ole ainut, joka on taipuvainen siihen, että muuton jälkeen ainakin se yksi muuttolaatikko ja pari taulua jää asentamatta paikoilleen. No mutta, huoh, ei se, vaan se, että haluaisin tehdä tuosta parvekkeestani sellaisen…no niinkuin yhden huoneen. Tätä olen siis miettinyt viime kesästä asti, eli…en kauaakaan :D hah. No mutta talvellahan tuo projekti meni tietysti jäihin. Nyt kun on taas lämmennyt ja kesä, niin olen uudestaan alkanut pohtimaan miten sen saisi kivaksi. Hmph. No jos olisi ylimääräistä rahaa, se laitettaisiin alta aikayksikön nätiksi, palkkaisin vaikka jonkun sisustussuunnittelijan laittamaan sen. (samoin tein koko kämpän sit kans). Olisi ihanaa jos voisi laittaa kukkia sinne tänne, vaan ei voi, kun meidän kissaherra aterioi ne saman tein. Siis kyseeseen tulee vain amppelit tässä perheessä. No nyt on petunia amppelit asennettu…ja mitä sitten. Lattialle laatat, vai matot? Niin… No laatat olisi aivan ihana ratkaisu, puolisko ottikin selvää, että jostain saisi tuohon tilaan vähän yli satasella laatat (puulaatat siis). Se on jo suhteellisen halpa, sillä mitä itse olen kartoittanut tilannetta, se on semmonen yli 300 euron pieti ollut vähän joka paikassa :O Niin…no ne kestäisi sitten kyllä. Matot ois kodikkaat, juh, voisihan niitäkin laittaa niiden laattojen päälle, jos tahtoisi… suoraan lattialle laitettaessa ne ei kyllä välty kastumiselta, sillä kunnon rankkasateella parvekkeen kaiteiden alareunasta valuu vettä kyllä parvekkeelle asti, murh. Sitten haluaisin jotain puista materiaalia, tuoleja tai penkki… toisaalta haluaisin jonkun, missä voisi löhötä oikein ihanasti :) Huoh. Joo… että suunnitelmia on, mistä sitä lähtis sit toteuttaa. Jotain sisustuksellisia elementtejä voisi myös hankkia, jonkun kivan patsaan tms. jota kissa ei voi syödä :D Kun nämä helteet toivottavasti palaa, niin parvekehan on myös kilpikonniemme temmellyskenttää. Mitään tilpehööriä sinne ei voi ajatellakaan, sillä ensinäkin kissamme tiputtelisi ne…ja toisinakin kun meidän hevosen kokoinen koiramme kävisi siellä kääntymässä…niin…no sen tietää sitten niin. No mutta jos tänä kesänä saisi edes jotain aikaiseksi. Kysyin juuri ideoita bestikseltäni. Niitä odotellessa.

Tänään taas tuli semmoinen ajatus päähän, että puoliskoni on ehdottomasti parasta mitä minulle on tapahtunut sitten vuoden 2004 jälkeen :) Kaikenlaista on toki tapahtunut, mutta kyllä väittäisin, että suhteeni puoliskooni, ylä- ja alamäistä huolimatta, on parasta, lukeutuu ainakin sinne parhaimpien asioiden joukkoon ehdottomasti. Uskon, että hän on itsekin kokenut asian niin… toivottavasti ;) ainakin hän on käsittääkseni tehnyt aika suurenkin muutoksen elämäänsä sen jälkeen kun on minuun tutustunut. Silloin kun tutustuimme, hän vietti aika villiä poikamieselämää ;) Samoihin aikoihin minä vietin myös aika villiä sinkkuelämää. Villiä siinä määrin, että se oli aikaa kun kasasin palasia elämässäni, yritin saada itseni kasaan ja kaiken muunkin elämässäni soljumaan normaalisti. Raskauden jälkeinen masennus ja ero lapsen isästä oli erittäin lamauttava kokemus, josta toipuminen on vienyt valehtelematta vuosia. Tällä hetkellä voisin väittää olevani sinut sen asian kanssa, vihdoinkin! No joka tapauksessa, tuon masennuksen ja eron jälkeinen aika oli mulle aika… villiä paikka paikoin. Yritin bilettämällä saada iloa elämään, no eihän se toimi. Mutta näillä bilereissullani tapasin puoliskonikin. Siitä se sitten lähti. Erinäisten käänteiden jälkeen olemme tässä nyt.

Puolisko juuri soitteli ja kysyi, olenko ylpeä hänestä? :) No tietysti vastasin kysymättä, että olen. No sitten hän kertoi, ettei ole polttanut kuin yhden tupakan tänään. Mielettömän hienoa kyllä :) Ju, eli olen erittäin ylpeä hänestä. Tähänkin projektiin hän lähti ihan omasta tahdosta (ei se muuten onnistuisikaan). Tietysti pentä painostusta on ollut ilmoilla… mutta en ole vaatinut mitään. Olen kyllä erittäin ylpeä hänestä! Minulla on hyvä olla hänen kanssaan (vaikka välillä hänkin on aikamoinen härkäpää ;) ). Olo on turvallinen. Ihan fyysisestikin hän on turvallinen, sillä hän on kuitenkin miehen kokoinen mies. (Itse olen pitkä eli ”iso” 180cm, mutta hän ei onneksi kalpene rinnallani!). Vaikka välillä saarnaan hänelle hänen ruokailutottumuksistaan ja siitä kuinka hän tehokkaasti saa sillä tavalla kerrytettyä vuosirenkaita keskivartaloonsa, niin mieluummin pitelen jalkojeni välissä ;) miestä, joka tuntuu mieheltä :D. Välillä havahdun itse kun tuijottelen häntä puoli vahingossa, katselen hänen profiiliaan ja mietin, että hän on hyvännäköinen, söpökin kun mutristelee suutaan miettiessään miten kännykkä oikein toimii :D Niin…mitenkäs tämä lähtikään näille urille. Hmmm… no kiteytettynä, rakastan häntä sellaisena kuin hän on! Ja vaikka itse olen välillä aikamoinen diktaattori täällä kotona, niin uskon, ettei kaikki mitä olen häneltä vaatinut ole ollut ollenkaan huono asia hänen elämässään. Luulen, että hänen elämänlaatunsa on kummasti parantunut meidän yhteisen matkan varrella… vaikka olenkin pirttihirmu ja myönnän sen. Onneksi pystyn tiedostamaan tuon piirteen itsessäni, joten pystynen myös kontrolloimaan itseäni siinä suhteessa… yritän ainakin parhaani.

Jaha, nyt sitä pitäisi alkaa tekemään jotain yleishyödyllistä jälleen. Puolen päivän aikaan suuntaamme nokan kohti Loimaata. Uu jee. Onneksi on suht sateinen päivä, niin automatkakaan ei ole tuskainen auringonpaisteessa. No onhan mulla kyllä ilmastointi…ettei kuuma tule, mutta ei oo kiva, kun aurinko paistaa täydeltä terältä suoraan öögaan koko matkan :D Mulle sopii pieni sadekelikin tälle päivälle. Jos vaikka ehtisin hieman venyttelemäänkin ennen reissua. Olen innostunut noista venyttelytunneista mitä meillä on salilla. Hitsi että muuten tekee hyvää!