09082010 maanantai; juoksulenkki

Nonnih, uusi viikko ja uudet kujeet :) Viime yönä olikin oikein myräkkä. Minä hiippailin pitkin asuntoa sulkemassa kaikki ovet ja ikkunat :D vähän ehkä jännitti se salamointi ja jyristely… mutta nukuin kyllä hyvin.

Töissä oli suht kiirus päivä. Hammashoitoja ja yksi silmänpoisto. Olihan siinäkin tekemistä. Töistä suoraan kotiin ja koirien kanssa lenkille. Samalla reissulla hain tytön mutsilta ja faijalta :) Tänään on ollut huomattavasti siedettävämpi sää kuin eilen. Eilinen oli kyllä aika tuskaa :O

Tänään oli ns. vapaapäivä salitreenistä… ja siis olikin, mutta kävin tietysti lenkillä. Perinteinen viisi kertaa lammen ympäri, venyttelyt purtsilla ja kotiin. Ajoitin lenkkini aika hyvin kaiketi. Viimeisellä kiekalla alkoi taivas vetää aika tummaksi ja jos en ihan väärin tuota ilmaa nyt tulkitse, siellä voi tulla vettä kohta ihan mukavasti. Koko ajan oli pieni vastatuuli. Olin syönyt suht ”tukevasti” ennen lenkkiä; salaattia, couscousia ja wärssiä. Jälkkäriksi jäätelö. Pikkasen tuli lyhyt tauko ennen lenkkiä, oli vähän sellainen ”ähky” olo tuolla tien päällä. Lenkki kuitenkin meni hyvin, hyvällä sykkeellä ja fiiliksellä. Mukava tuulenvire kävi (vaikka vastatuuli olikin) piristävästi. Mikäs siinä juostessa.

23. päivä alkaakin sitten tiukka dieetti. Tämä Jutan Go Fat Go hässäkkä. Näiltä näkymine olen siis messissä. Myös paras kaverini on ilmottautunut kun vähän psyykkasin sitä :) Mukavaa, että on joku jonka kanssa yhdessä voi käydä tuonn kuukauden läpi. Ei tule lipsumisia ja no, itseni tuntien, kun johonkin ryhdyn, olen tosissani, enkä lipsu!!!! 22. päivä on sopivasti bestiksen muksujen yhteissynttärit, jolloin voimme vielä yhdessä, saman kahvipöydän ääressä syödä viimeiset herkut ennen kuukauden rypistystä :) Uskon että tuosta tulee hauskaa :DDDD jee jee. Odotan sitä innolla.

Huomenna on tiedossa iltavuoro. Hmmm… olen tytön kanssa aamupäivän, joten menee varmaan kotona jumppaamiseksi. Keskiviikkona on sitten mentävä oikein tosissaan salille kolistelemaan rautaa ;) Pysytään ruodussa, vaikka työ haittaakin pahasti vapaa-aikaa :DDDD

Tämmöstä tänään. Oikein mukavaa ja treenin täyteistä viikkoa kaikille :)

P.S Meidän pikkuemäntä on lähdössä jälleen mummin kanssa mökille. Viimeinen lomaviikko ennen koulun alkua. Jännät ovat ajat täällä :) Meitä kumpaakin jännittää varmaan yhtä paljon tuo koulun alku. On se merkittävä etappi elämässä. Kukapa ei muistaisi ensimmäistä koulupäiväänsä ja sitä aikaa kun odotti koulun alkavan. Voi sentään… näin se aika menee. Minun pieni tyttö… ja jo ekaluokkalainen. Voih.