Ohhoijaa

Huhhuijaa. Viime ilta ja yö oli aika vaikeaa / tunteikasta. Hajosin jossain vaiheessa iltaa ihan täydellisesti kun katsoin Pentin pahaa oloa :( Yö meni suhteellisen hyvin, ukko nukkui rauhallisesti. Pelasin kipuinfuusion kanssa. Itse en kokenut kipuinfuusiosta olevan oletettua hyötyä Pentille. Se vei koiralta jalat alta, laittoi pään sekaisin, mutta kipu tuntui säilyvän. Ei kiva. Tänään aamulla lähdin töihin siinä pelossa, että emme enää tule yhdessä kotiin :(

Töissä oli vaikeaa. Pentti makasi seinän takana kipuinfuusiossa ja tipassa. Ukolla oli pää niin pyörällä, että vesi eikä ruokakaan maistunut. Hieman kuin omasta päätöksestä lähdin tiputtamaan kipuinfuusiota pois. Neuvottelin siitä lääkäreiden kanssa. Konsultoimme myös koulun (yliopiston) neurologia aiheesta. Nostimme Neurontinin määrää, lisäsimme lihasrelaksantin. Poika piti myös tänään katetroida, sillä Pentti ei ollut pissannut yli vuorokauteen :/ Pissaa tulikin sitten sen puolitoista litraa (huom, koira on iso!)

Kipuinfuusiosta vierottautuminen näytti ainakin toistaiseksi mielestäni hyvältä ratkaisulta. Ukko virkistyi, alkoi ympäristökin kiinnostamaan, ruoka maistui, myös yksi suklaamuffinssi :) vesi maistui isolla kädellä. Kotimatkalla jopa pissittiin talon nurkalle :) Voi rakkaus sentään. Olen tällä hetkellä toiveikkaampi kuin pariin päivään. Näillä mennään.

Ollakseni kuitenkin realisti, pelkään edelleen pahinta. Jos ja kun kyseessä on välilevytyrä, niin tyhmempikin tajuaa, että se ei ole hyvä juttu! Pelko on koko ajan läsnä. Tarkkailen koiraani herkeämättä. Jokainen äänähdys saa aikaiseksi kylmät väreet. Päivä on ollut raskas sekä mulle että Pentille. Pentti on tällä hetkellä niin uupunut, että on nukkunut lähes tauotta viidestä asti illalla :o Huoh. Vietän varmaan ensi yönkin sohvalla pikku mieheni rinnalla. Miten tällainen tilanne voi ottaakin näin koville, vaikka sitä tietää, että se päivä on edessä, ennemmin tai myöhemmin. Tämä on kuitenkin ehkä vähän liian aikaista, vaikka tiedämme, ettei jättirodut ole kovin pitkäikäisiä :( mikä on kyllä sääli. En voi liikaa kiittää taas työkavereitani, omaa pesuettani. Varsinkin pikku neiti on ollut todella hengessä mukana. Lohduttanut muo ja minä häntä. Apu on ollut taas tarpeen päivittäisten rutiinien suorittamisessa. Onneksi se on ollut lähellä. Nyt vain toivon, rukoilen, että kaikki kääntyy vielä tälläkin kertaa parhain päin ja saan vielä lisäaikaa jättini kanssa :)

Yksi vastaus artikkeliin ”Ohhoijaa”

Kommentointi on suljettu.